top of page

Nalli koiranetissä.

 

Perheessämme on ollut useampi beagle, ja niistä pysyvimpänä perheenjäsenenä oli Nalli.

Nalli oli vuonna 2000 syntynyt käyttölinjainen beagle, joka tuli käyttövalioksi suoraan kolmessa kokeessa.

 

Nallilla oli muutama pentue, joille se jätti erinomaisia käyttöominaisuuksiaan. Sillä on myös lapsenlapsia.

Nallin mielipuuhaa oli syöminen ja nukkuminen. Välillä se tosin riekkui Huldan kanssa, ja ärähti, kun sai tarpeekseen. Se oli helppo kotikoira, mutta niin riistaverinen, että irtipitäminen oli viimeisiin vuosiin asti aivan mahdotonta.

Ulkonäöltään Nalli oli kevyt, mutta sillä oli mittasuhteet suht kohdallaan ja riittävät kulmaukset. Sen kiusana oli pääministerintauti eli virtsakivet, mutta vaiva hoitui ruokavaliolla. Lopulta sen munuaiset kuitenkin alkoivat pettämään, ja Nalli lopetettiin kausittaisena jatkuneen oksentelun jälkeen.

 

Se oli isännälleen paras jäniskoira ikinä. Kevyesti liikkuva, nopea ja sitkeä. Jos vain maastossa oli aavistuskin jänistä, Nalli sen löysi ja juoksutti.

FIN KVA

Kesman Nalli "Nalli"
1.6.2000-4.5.2012
bottom of page